Top 10 similar words or synonyms for herttuakunnalle

herttuakunta    0.714418

vapaakaupunki    0.714396

lippen    0.709418

voivodikunta    0.706740

rajakreivi    0.696064

herttuana    0.690992

coburg    0.684138

kujavia    0.682649

burgenland    0.681698

elsass    0.680019

Top 30 analogous words or synonyms for herttuakunnalle

Article Example
Burgundit Burgundit antoivat nimen myöhemmälle Burgundin herttuakunnalle ja alueelle.
Rostockin yliopisto Joitakin vuosia Rostockin kaupunkia myöhemmin yliopisto kääntyi protestanttiseksi vuonna 1542. Vuonna 1569 perustettiin yliopiston kirjasto. Kolmikymmenvuotisen sodan (1618–48) jälkeen yliopistolla oli ainoastaan alueellinen rooli. Kun yliopiston hallinta siirtyi kaupungilta Mecklenburg-Schwerinin herttuakunnalle vuonna 1827 yliopiston merkittävyys kuitenkin kasvoi.
Latvia Ritarikuntavaltion hajoaminen 1500-luvulla synnytti valtatyhjiön, jonka täytti ensin Puola. Vuosina 1558–1583 käytiin Venäjän ja sen länsinaapurien, lähinnä Puolan kesken Liivinmaan sota, jonka lopputuloksena Vironmaa joutui Ruotsille, Liivinmaa ja Latgallia Kuurinmaan herttuakunnalle. Ruotsi vahvisti asemiaan valtaamalla vuonna 1621 Riian, joka samoin kuin koko Liivinmaa liitettiin Ruotsiin Altmarkin rauhassa 1629. Liivinmaan papiston ja virkamiehistön kouluttamiseksi kuningas Kustaa II Aadolf perusti Tarttoon yliopiston vuonna 1632.
Varsinais-Suomen maakunta Varsinais-Suomen vaakuna on osa Kustaa Vaasan 7. syyskuuta 1557 silloiselle Suomen herttuakunnalle ja pojalleen Juhanalle myöntämää vaakunaa. Vaakuna esiintyy monien muiden maakuntavaakunoiden ohella myös Uppsalan tuomiokirkossa samassa Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä, jossa on myös vanhin tunnettu Suomen vaakuna. Siinä nykyisen Varsinais-Suomen vaakunan yhteydessä lukee kuitenkin ”Södra Finland” (Etelä-Suomi) ja Satakunnan vaakunan yhteydessä ”Norra Finland” (Pohjois-Suomi).
Fredrik Vilhelm (Brandenburg) Pohjan sodassa (1655–1661) Fredrik Vilhelm hankki Preussin herttuakunnalle itsenäisyyden. Brandenburg taisteli aluksi Ruotsin puolella Puolaa vastaan ja voitti ruotsalaisten kanssa Varsovan taistelun (1656), mutta vaihtoi sitten leiriä. Olivan rauha (1660), joka päätti sodan Brandenburgin osalta, irrotti lopullisesti Preussin Puolan lääninherruudesta. Tämän jälkeen Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari oli Fredrik Vilhelmin ainoa lääninherra.
Tresco Tresco (korniksi "Enys Skaw") on Scillysaarten toiseksi suurin saari. Saarella asuu noin 160 vakituista asukasta. Tresco kuuluu Cornwallin herttuakunnalle, joka on vuokrannut sen Dorrien-Smithin suvulle. Dorrien-Smith harjoittaa saarella lomaosakekauppaa - muista Scillysaarista poiketen Trescolla on paljon turismia. Suurin osa asutuksesta on saaren keskiosan New Grimsbyn ja Old Grimsbyn kyliin.
Pößneck Vuodesta 1572 Pößneck kuului Saksi-Coburgin ruhtinaskunnalle ja vuodesta 1540 Saksi-Altenburgin herttuakunnalle. Vuonna 1672 kaupungissa alkoi Saksi-Gothan herttuakunnan valtakausi ja vuonna 1682 se siirtyi Saksi-Coburg-Saalfeldin herttuakunnan hallittavaksi. Vuonna 1826 kaupunki tuli osaksi Saksi-Meiningenin herttuakuntaa, johon se kuului aina Thüringenin perustamiseen saakka.
Normandian historia Normandian herttuakunnalle 1200-luvun alku on taloudellisen vaurastumisen aikaa, sen takuuna on kapetinkihallitsijoiden luoma turvallisuus. Talonpojat raivasivat uutta peltoa joko heidän isäntiensä tai jopa kuninkaan rohkaisemina. Erioikeutettuja kauppaloita ja kaupunkeja syntyi eri puolille herttuakuntaa. Maanviljely monipuolistui; vehnä, ohra, pellava ja monet muut viljelykasvit yleistyivät.
Wagramin taistelu Muutama kuukausi Wagramin taistelun jälkeen Itävalta anoi rauhaa. Lokakuussa 1809 Ranska ja Itävalta kirjoittivat rauhansopimuksen. Sen ehtoina olivat, että Itävallan oli maksettava valtavat sotakorvaukset Napoleonin Ranskalle ja luovuttaa laivareitti nykyiseen Kroatiaan ja teitä Ranskaan. Lisäksi Itävallan oli luovutettava Varsovan herttuakunnalle Lublin ja Krakova sekä niitä ympyröiviä maa-alueita. Alueilla asui noin 3,5 miljoonaa ihmistä.
Pohjan sota Venäläiset etenivät Inkerissä, Karjalassa (ns. ruptuurisota) sekä Liivinmaalla yhdessä liettualaisten kanssa ja puolalaiset löivät Transilvanian ruhtinaan armeijan Etelä-Puolassa. Syyskuussa Fredrik Vilhelm vaihtoi Wehlaun sopimuksella uudestaan puolta ja antoi 6 000 miestä puolalaisten käyttöön heidän hyökätessään Ruotsin Pommeriin ja Liivinmaalle. Vastineeksi Juhana II Kasimir lupasi Elbingin sekä Preussin herttuakunnalle täyden itsenäisyyden Puolan alaisuudesta.